KV-asiat ajankohtaista - Joulukuu 2024

Kauppakamarikysely: Vientiyritysten odotukset ensi vuodelle parantuneet selkeästi – maailmantalouden tilanne kuitenkin huolestuttaa 
Vientiyritysten odotukset tulevasta vuodesta ovat merkittävästi positiivisemmat kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Kauppakamarien vientiyrityksille suunnattuun kyselyyn vastanneista yrityksistä 60 prosenttia odottaa viennin kasvavan vuonna 2025 joko jonkin verran tai merkittävästi. Vuosi sitten kasvua seuraavalta vuodelta odotti vain 43 prosenttia vientiyrityksistä. Viennin laskua odottaa nyt 11 prosenttia, kun vuosi sitten laskua odotti 20,5 prosenttia vastanneista yrityksistä.  Lue lisää tästä. ​​​​​​​

Viidennes suomalaisista vientiyrityksistä harkitsee liiketoiminnan käynnistämistä tai laajentamista Yhdysvalloissa, jos Trump asettaa tuontitullit
Lähes viidesosa suomalaisista vientiyrityksistä suunnittelee liiketoiminnan käynnistämistä tai lisäämistä Yhdysvalloissa, jos tammikuussa virkaan astuva presidentti Donald Trump asettaa korkeat tuontitullimaksut kauppakumppaneilleen. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 44 prosenttia näkee Yhdysvaltojen merkityksen kauppakumppanina kasvavan tulevan vuoden aikana. Osavaltioista kiinnostavat erityisesti Texas, Kalifornia ja Washington D.C.   Lue lisää tästä.

Kaksikäyttötuotteiden kansallinen yleislupa helpottamaan vientiä sekä uusi ohje yrityksille
Uuden kaksikäyttötuotteita koskevan vientivalvontalain myötä ulkoministeriö on tehnyt päätöksen koskien kansallista yleislupaa. Kansallinen yleislupa antaa yrityksille mahdollisuuden viedä kansallisen valvontaluettelon kaksikäyttötuotteita tiettyihin maihin pelkällä ilmoituksella. Ulkoministeriö on myös julkaissut yrityksille ohjeen vientivalvonnan lainsäädännöstä. Lue lisää tästä.

Kaksikäyttötuotteiden vientivalvontalaki ja yritysohje saatavilla myös englanniksi Tarvitseeko yrityksesi tai asiakkaasi kaksikäyttötuotteiden vientivalvontaan liittyvää lainsääntöä tai ohjeistusta englanniksi? Löydät linkit ulkoministeriön verkkosivuilta. Lue lisää tästä.

EU:n ja Mercosur-maiden välinen kauppasopimus on kaivattu piristysruiske suomalaiselle teollisuudelle
Euroopan komissio ja Mercosur-maat Brasilia, Argentiina, Paraguay ja Uruguay ovat päässeet tänään sopuun kauppasopimuksesta. Voimaan astuessaan sopimus avaisi ison markkina-alueen Euroopan unionin yrityksille. Mercosur-alueen korkeiden tullien poistamisen odotetaan säästävän EU-yrityksiltä arviolta 4 miljardia euroa tulleja vuodessa, vauhdittaen kauppaa, investointeja ja talouskasvua. Kaupanesteiden purkaminen tukee osaltaan myös eurooppalaisten yritysten toimitusketjujen monipuolistumista. Lue lisää tästä.

Lue lisää kv-aiheisia uutisia tästä.

Picture: Pixabay

Anne HATANPÄÄ