FinnCham-harjoittelija Ellan syyskuulumiset Espanjasta: Tapahtumia ja mahdollisuuksia yrityksille

Moikka!

Syysterveiset Madridista! Helteisen ja hiljaisen kesän jälkeen espanjalais-suomalaisessa kauppakamarissa on riittänyt puuhaa.

Järjestimme lokakuun puolivälissä informatiivisen aamiaistapahtuman, Desayuno de la Cámara, yhteistyössä Suomen Madridin-suurlähetystön kanssa. Tapahtuma järjestettiin suurlähettilään residenssissä, ja paikalle tuli sekä suomalaisten että espanjalaisten yritysten edustajia. Paikalla oli myös asiantuntija erään konsulttitoimiston Madridin toimipisteeltä. Hän piti puheen julkisten varojen hankkimisesta. Se onkin ajankohtainen aihe, sillä Espanja on saanut Euroopan Unionilta merkittävän summan tukirahoja.

Aamiaistapahtuman jälkeen katseet ja ajatukset ovat suuntautuneet kohti marraskuussa järjestettävää vuosittaista jouluillallista.

Suurlähettilään residenssissä aamiaistapahtumassa.

Kuten kerroin aikaisemmassa tekstissäni, kauppakamari on saanut tänä vuonna uudistuneen ilmeen muun muassa uuden johtokunnan, nettisivujen ja LinkedInin myötä. Myös perinteinen jouluillallinen järjestetään uudessa konseptissa, nimittäin gaalaillallisen muodossa. Tiedossa on hieno ilta, joka on vaatinut paljon työtä. Olen itse päässyt avustamaan tiedonhaussa ja ideoinnissa. Tästä kerron lisää vuoden lopussa, kun juhlat ovat jo takanapäin.

Tutustumassa Suomen Madridin-suurlähetystössä.

Haluan kuitenkin kertoa teille, mihin ajankohtaisiin havaintoihin ja yritysmahdollisuuksiin olen täällä ollessani törmännyt. Ensinnäkin olen todennut, että Madridin suomalaisyhteisö on suhteellisen pieni; yhteyksiä sekä yhteisiä tuttuja löytyy helposti. Jututtamilleni paikallisille Suomesta ja suomalaisista on tullut mieleen tyypillisesti Nokia-puhelimet ja kylmä ilmasto, mutta ihmisiä kiinnostaa myös Pohjoismaiden korkeatasoinen koulutus sekä suomalainen osaaminen ja innovaatiot.

Espanjalla on Euroopan Unionin neljänneksi suurin talous. Se kuitenkin koki merkittävän takaiskun koronapandemian iskettyä. Espanjan talouden ehkä tärkeimmät kulmakivet ovat palveluvienti ja turismi, jotka lähestulkoon pysähtyivät, kun matkustusrajoitukset ja -kiellot astuivat voimaan. Talous on tällä hetkellä jälleen nousussa, sillä ihmiset ovat alkaneet taas matkustamaan enemmän. Espanja on myös saanut avukseen EU-elpymisrahoja, jotka ohjataan tänä syksynä erityisesti vihreään siirtymään (Salvi 2024).

Palataan asiaan loppuvuodesta!

Lähde:

Salvi, O. 2024. Maahanmuutto vauhdittaa Espanjan talouskasvua- EU-elpymisrahoja ohjataan syksyllä 2024 sähköautotuotantoon ja teollisuuden vähähiilistämiseen. Luettavissa: https://um.fi/edustustojen-raportit/-/asset_publisher/W41AhLdTjdag/content/maahanmuutto-vauhdittaa-espanjan-talouskasvua-eu-elpymisrahoja-ohjataan-syksylla-2024-sahkoautotuotantoon-ja-teollisuuden-vahahiilistamiseen/384951. Luettu: 29.10.2024.

Ella Havukainen

LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/ella-havukainen/

Sähköpostiosoite: ella.havukainen@gmail.com

Mirjam Ligi